[Julkaistu in-game 29.11.2020]
Menneistaustaisena saan usein vastata kysymyksiin siitä, miltä menneiden vuosisatojen tasa-arvo-ongelmat näyttävät, kun on nähnyt elämää nykyajalla. Eivätkö naisten olemattomat koulutusmahdollisuudet, veriset sodat ja orjuuden käsite entisessä kodissani 1770-luvun Yhdysvalloissa tunnu käsittämättömiltä vuodesta 2020 katsottuna?
Niin paljon kuin tämä uusi vuosituhat onkin inspiroinut minua nähdessäni, että asiat, joiden puolesta vaikkapa laajemman sivistyksen perään haikailevat sisareni (sekä biologiset että ideologiset) ovat tosiaankin tulleet valtaisan harppauksen eteenpäin, ei tämäkään maailma kuitenkaan ole niin ruusuinen, kuin miksi 1770-luvun elämääni ihmettelevät nykyiset sen joskus mieltävät. Tässäkin maailmassa kärsivät monet ihmisryhmät, mutta rajaan tänään aiheeni orjuuteen. Kyllä, siitäkin pitää puhua vielä vuonna 2020, sillä se ei ole kadonnut mihinkään.
Orjuus nykyaikana on itse asiassa saanut uusia muotoja nimenomaan menneisten ilmestymisen myötä. Orjuuttajina eivät kuitenkaan aina toimi menneiset, vaikka onkin valitettavasti käynyt ilmi, että jotkut nykyaikaan ilmestyneet ovat pitäneet edelleen kiinni oikeudestaan omistaa ihmisiä. Tapaukset, joissa nykyajan ihmisten valtaväestö käyttää hyväkseen heikossa asemassa olevia menneisiä, ovat valitettavasti olleet enenemään päin siitä lähtien, kun tämä selittämätön aikamatkustusilmiö alkoi. Uskokaa pois, minusta on itse menneisenä erittäin valitettavaa puhua omasta kansanosastani näin surkuttelevaan sävyyn, mutta tämä on epämukava totuus.
Orjia ei ehkä tänä päivänä nähdä enää kahleissa, mutta perustoimeentulosta lyhyeksi jäävä palkkataso sekä työnantajan välinpitämättömyys ovat tämän päivän kahleita, jotka nähdään usein helpoiksi sälyttää nimenomaan menneisille. Kaukaa historiasta tullut menneinen kun ei tiedä, mitkä oikeudet nykymaailman sivistysvaltioissa ovat normi, hän ei osaa niitä vaatiakaan. Ja ilmeisesti työnantajan omatunto ei kolkuta, että hän sortaa jo valmiiksi marginaalisessa asemassa olevaa.
Miettikääpä hetki, kuinka valtava määrä matalapalkkaisimpien alojen työntekijöistä on menneisiä. Ja paljonko heitä, meitä, taas näkyy turvatuissa asemissa? Nimellisen palkan saaminen ei merkitse ihmiselle vapautta, ellei hän voi päättää, mihin sen käyttää ja ellei se riitä edes elämiseen.
Tässä oli minun haasteeni teille lukijoille tällä kertaa. Seuraavassa artikkelissa voittekin jälleen odottaa vierailijaa, joka tuo jälleen uutta näkemystä tähän tilaan. Rakas ystäväni ja kanssamenneiseni George Warleggan on ilokseni luvannut vierailla, joten jäämme odottelemaan hänen sanaista tarjontaansa.
Vielä lopuksi muistuttaisin jälleen kerran internet-vetoomuksesta, johon kerään nimiä menneisten pakkosiirtoon johtavan lakiehdotuksen vastustamiseksi. Olit sitten laillani menneinen tai syntynyt nykyajassa, pyytäisin sinua allekirjoittamaan tärkeän asian puolesta täältä. [tässä on olevinaan linkki online-vetoomukseen, mutta se ei ole nyt peliteknisesti toiminnassa, sillä pelin hahmoille tarjotaan sellaista tapaa allekirjoittaa, joka sopii paremmin nettivetoomusten ulottumattomissa olevien käyttöön.]
Kiitän jälleen ajastanne ja pyydän pitämään kommenteissa jatkuvan keskustelun sivistyneenä
Angelica Schuyler
Tosi hyvä kirjoitus! Kiitos jälleen Angelica! Tää blogi on yksi fiksuimmista mihin oon törmännyt.
VastaaPoista