[Julkaistu in-game 10.10.2020]
Iltaa, hyvät veljet ja sisaret! Armoitettu blogiemäntämme, neiti Angelica Schuyler, on tänä päivänä päästänyt tänne blogiinsa vieraan, joten ajatuksiaan latelee teille nyt Alexander Hamilton. Kiitän tietenkin neiti Schuyleria mitä syvimmin tästä kunniasta, sillä tiedän, kuinka arvokas tämä kirjoitusalusta on paitsi hänelle, myös hänen ilahduttavan laajalle yleisölleen.
Liikkumisvapaus tuntuu puhuttavan nyt kovasti Britannian maata. Erityisesti sen vähentäminen kansanosalta, joka on jo valmiiksi alisteisessa asemassa. Heidän täytyy aivan mahdottomasti pelätä meidän menneisten mahdollisuuksia tällä uudella vuosituhannella, sillä miksi muuten he haluaisivat sulloa meidät näivettymään vastaanottokeskuksiin?
Tällä hetkellähän tilanne on se, että ihminen saa kyllä liikkua missä ja miten haluaa, mutta menneinen vain hyvän käytöksen perusteella. Vankilathan tästä tulevat kovasti mieleen. Meidän halutaan tulevan hyödyllisiksi kansalaisiksi, mutta samaan aikaan mahdollisuuksien etsiminen tehdään meille kovin hankalaksi. Ajatella, että vaivaiset parisataa vuotta sitten taistelin Yhdysvaltojen itsenäisyyssodan rintamalinjoilla ollakseni rakentamassa maata, jossa kaikilla olisi mahdollisuus tehdä itsestään mitä haluaa. Nyt tuo haave tuntuu kovin kaukaiselta, eikä ainoastaan siksi, että olen loikannut kauas tulevaisuuteen, nykyisyyteen, miten sen nyt ottaa.
Nytpä meidän päidemme menoksi on suunnitteilla vielä jotain pöyristyttävämpää: ihmisten pakkosiirtoa maasta toiseen. Haluamatta mitenkään erikoisemmin korostaa itseäni tässä marginalisoidun kansanosan massassa, voisin kuitenkin ottaa ihmetyksen aiheeksi vaikkapa oman, vähäpätöisen lähihistoriani; ilmestyessäni vuoteen 2018 keskeltä Yorktownin piiritystä minut rahdattiin kotimaastani Isoon-Britanniaan kuin mikäkin heittopussi (kuvitelkaa, maahan, jota vastaan olin juuri käynyt sotaa!) ja nyt minut halutaankin sitten heittää takaisin. Voisiko vaatia arvoisia hallintoelimiä pysymään päätöksissään, kun tapetilla on niinkin oleellisia asioita kuin valtioiden rajat?
Siispä minulla on teille ehdotus, hyvä Angelica Schuylerin lukijakunta. Ryhtykööt muutkin kuin allekirjoittanut pitämään tästä asiasta hiukan meteliä. Tiedän, että äänensä avaaminen vaatii rohkeutta, jota kaikilla ei ehkä syntyjään ole, mutta nyt jos koskaan on meidän menneisten aika haastaa itsemme koko yhteisömme edun nimissä! Neiti Schuyler on minulle hyvin arvokas henkilö, joten rohkenen käyttää hänen minulle suomaa kommunikaatiokanavaa ainoastaan sellaiseen tarkoitukseen, jolle minun sydämeni todella sykkii. Se asia on menneisten asia, ja tulee olemaan niin kauan, kuin tällä ihmeellisellä aikakaudella minussa henki pihisee.
Ikuisesti teidän, hyvä yleisö,
Alexander Hamilton
Hamilton puhuu jälleen viisaasti. Sallikaa minun lisätä vielä yksi näkökulma tähän tärkeään keskusteluun: oma siirtymiseni ajassa tapahtui vieraillessani eräässä Yhdistyneiden kuningaskuntien siirtomaassa. Näinpä minun on ymmärrettävä, että minun, Iso-Britannian vapaan kansalaisen, olisi tämän pöyristyttävän lakiesityksen myötä jätettävä kotimaani ja palattava tuonne Jumalan hylkäämään maahan! Mikä röyhkeä ajatus!
VastaaPoistaAinoa virhe, jonka valtiovalta on tehnyt, on, että lähettivät sinut tänne alunperinkään! Jos kerran niin rakastit ihanaa Amerikkaasi, mikset tosiaan palaisi takaisin? Ketään ei kiinnosta kuunnella kaltaisesi huligaanin kannanottoja edes päivän säästä!
VastaaPoista